Hyppää pääsisältöön

Perhesosiaalityö

Perhesosiaalityö on suunnitelmallista ja tavoitteellista työskentelyä lapsen, nuoren ja perheen sekä heidän verkostojensa kanssa. Perhesosiaalityön asiakkaaksi tullaan palvelutarpeen arvioinnin kautta. Yksilöllinen palveluntarve ja sen perusteella järjestettävät palvelut arvioidaan sosiaalihuoltolain perusteella. Perhesosiaalityön tuki voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista.

Perhesosiaalityössä on asiakkaan erityisen tuen tarpeen lapsi ja hänen perheensä. Erityisen tuen tarpeessa olevalle lapselle nimetään oma sosiaalityöntekijä, joka vastaa työskentelystä ja palvelujen järjestämisestä. Sosiaalityö perustuu aina tavoitteelliseen ja yksilölliseen asiakassuunnitelmaan.

Perhesosiaalityössä autetaan perheitä tilanteessa, jossa perheen omat voimavarat ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Sosiaaliohjaaja työskentelee lapsen ja hänen vanhempiensa kanssa sovitun tavoitteen mukaisesti sekä työparina sosiaalityöntekijän kanssa.

Kenelle

Avun ja tuen tarpeessa oleville lapsille, nuorille ja heidän perheilleen.
Juridisesti lapsiperheiden sosiaalityön asiakkaita ovat alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret. Asiakkuus päättyy, kun tuen tarve lakkaa.

Toimi näin

Voit ohjautua perhesosiaalityöhön lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin kautta, johon jokainen voi olla yhteydessä itsenäisesti tai yhdessä jonkun toisen viranomaisen tai yhteistyökumppanin kanssa.

Lue lisää yhteydenotosta sosiaalihuoltoon lapsen tai lapsiperheen asioissa.

Yhteystiedot

Paikkakuntaa ei ole valittu

Valitse paikkakunta yllä olevasta valikosta.